perjantai 9. joulukuuta 2016

Synnytyskertomus ja vauva-arkea

Synnytys käynnistyi tälläkin kertaa ilman sen suurempia ennakko-oireita. Edellisessä raskaudessa synnytystä edelsi pari viikkoa kipeitä supistuksia mutta tällä kertaa ei ollut edes niitä. Minkään "olojen" perusteella en olisi osannut sanoa h-hetken olevan lähellä.

Ensimmäinen supistus tuli yöllä vähän ennen puoltayötä. Heräsin tähän kun olin mennyt nukkumaan jo yhdeksän maissa. Epäsäännöllisiä supistuksia (11-12min välein) kesti pari tuntia ja sen jälkeen kun säännöllisiä supistuksia oli kestänyt myös pari tuntia soittelin synnärille ja kyselin ohjeita. Supistuksia tuli tässä kohtaa noin 7-8min välein ja sain vastaukseksi jotain että ei tunnu vielä kauheasti käynnistyneen ja että kotona voi olla niin kauan kuin pystyy. Tämän jälkeen odottelin vielä puoli tuntia jonka jälkeen mies jo patisti soittamaan äidilleni joka tulisi meille esikoisen kanssa. Äitini saapumiseen meni vielä puoli tuntia ja tässä kohtaa jo olin polvillani eteisen lattialla aina supistuksen tullessa. Matka sairaalaan oli kamala. Supistukset sattuivat ihan hirveästi ja vääntelehdin penkillä ja huusin että milloin ollaan perillä.

Synnärille saavuttaessa kohdunsuu oli 6cm auki. Muistikuvani tästä eteenpäin ovat aika hatarat. Lähinnä makasin silmät kiinni tuskissani ja huusin kuolevani ja hengittelin väliin ilokaasua. Hoitaja ehdotti spinaalipuudutusta jota ei kuitenkaan loppuen lopuksi ehditty laittamaan koska kohdunsuu aukesi nopeasti loppuun saakka ja hoitaja sanoi että saa alkaa ponnistamaan. Lapsivesi oli mennyt jossain kohtaa automatkalla mutten ollut huomannut. Homma eteni vauhdilla ja sairaalassa ehdin olemaan vain noin 45 minuuttia ennen kuin vauva syntyi. Synnytys eteni siis todella nopeasti. Jonkinlainen kammo synnytyksestä jäi koska se oli oikeasti _todella_ kivuliasta..

Vauvalla oli kaikki hienosti. Toinen solisluu tosin murtui minkä sain tietää vasta muutamien päivien päästä lääkärintarkistuksen yhteydessä. Pituus oli 50cm ja paino 3768g. Kärsin synnytyksen jälkeen todella kovista jälkisupistuksista ja luulen myös endometrioosin vaikuttaneen tähän. Pääsimme kotiitumaan jo seuraavana päivänä sillä edellytyksellä että tulisimme vielä muutaman päivän päästä vielä tarkastukselle.

Arki vauvan kanssa lähti sujumaan hyvin. Ekan viikon vauva lähinnä nukkui mikä aiheutti meissä vanhemmissa ihmetystä. Esikoinen kun huusi vatsavaivojaan synnäriltä lähtien. Nyt pikkuveli on alkanut viihtyä enemmän myös hereillä joka on tuonut vähän lisähaastetta sillä herra tahtoisi olla vain sylissä. Onneksi pidempiä unipätkiä on vielä päivisinkin niin ehtii myös esikoisen kanssa touhuamaan. Nyt parina iltana on ollut lisäksi vatsavaivoja ja niitä on kitisty. Toivon että mitään yhtä pahaa koliikkia ei tulisi kuin esikoisella aikoinaan. Rengasliinaa en oikein osaa käyttää ja trikooliinan heitin juuri pyykkiin jos sen kanssa onnistuisi paremmin.. Pitäisi varmaan kysyä jostain apua tähän sillä vapaat kädet olisivat välillä ihan kiva juttu. Mies on onneksi tammikuun loppupuolelle asti lomalla joten ihan yksin ei tarvitse heti pärjätä. Kotona on kyllä aikamoinen remppakaaos ja miehen aika menee paljolti sen parissa puuhaillessa.

Esikoinen on ollut kiinnostunut vauvasta ja silittää mielellään, tuo pehmolelua jne. Tosin välillä on myös merkkejä uhmasta ja protestoidaan jos vanhemmat eivät ihan heti ehdi huomioimaan häntä. Toki tämä kuuluu ikäänkin. Kova paikka oli myös se kun äiti ja isä eivät olleetkaan aamulla kotona (kun olimme synnärillä) ja siitä jäi pojalle pelko että äiti ja isä katoavat johonkin :( Muutenkin on ollut paljon muutoksia kuten esikoisen siirtyminen toiseen huoneeseen. Mutta eiköhän arki tästä ala pikku hiljaa tasaantua.

Asiaa olisi vaikka kuinka paljon mutta tässä nyt pintapuolinen katsaus viime viikkoihin. Blogi on nyt tullut tiensä päähän. Hoidot ovat nyt osaltamme ohi. Pakkanen on tyhjä ja olemme onnellisia kahdesta pienestä ihmeestämme. Seuraava etappi tulevaisuudessa on päästä leikkaukseen jotta endometrioosi saadaan siistittyä pois. Pillerit aion aloittaa heti jälkitarkastuksen yhteydessä. Itselleni on ihan sama vaikka kohtu ja munasarjatkin jouduttaisiin poistamaan. En usko että kroppani kestäisi enempää raskauksia vaikka luomuihme olisikin mahdollinen. Toivon ainoastaan mahdollisimman kivutonta elämää jatkossa.

Enempää en aio alkaa meidän arjesta kirjoittelemaan. Kiitokset kaikille jotka ovat olleet mukana tällä matkalla ja blogia lukeneet!

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

38+2 pikkuveli

Pikkuveli on syntynyt! Kotiuduimme eilen sairaalasta ja kaikki on hyvin :) Nyt totutellaan pikku hiljaa uuteen arkeen ja ihmetellään uutta perheenjäsentä. Kirjoittelen todennäköisesti paremmalla ajalla vielä lyhyen synnytyskertomuksen ja ekojen päivien fiiliksiä.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Ajatuksenvirtaa

Blogiin kirjoittaminen ei ole viime aikoina oikein innostanut. Aiheita kyllä löytyisi ja aikaakin silloin tällöin. Olen harkinnut kirjoittavani mm. hankinnoista, tuplarattaista, meidän arjesta ja 2v esikoisesta, lähestyvästä synnytyksestä, ompelujutuista, gluteenittomasta ja maidottomasta keittiöstä & muutenkin meidän ruokavaliosta sekä uusista luonnonkosmetiikan suosikeista. Blogi ei kuitenkaan tunnu enää samalta kuin ennen.. Ennen kirjoitin koska halusin purkaa oloani johonkin ja jäsennellä ajatuksiani. Nyt kun lapsettomuus ja hoidot ovat takanapäin en koe tarvetta samaan tapaan selkeyttää ajatuksiani. Blogi on hiljentynyt kovasti alkuajoista ja vaikka kävijöitä tasaisesti kuitenkin käy niin homma on muuttunut yksinpuheluksi. Tästä syystä into kirjoittamiseenkin on vähentynyt.

Ajattelin kuitenkin muutaman sekalaisen kuulumisen vielä kirjoitella:

- Olo on ennallaan. Kävely- ja pyöräilykielto koettelee omia ja esikoisen hermoja kun olemme paljon kotona. Äiti on muutenkin tylsä kun haluaisi istua vaan kuumavesipullon kanssa sohvalla. Miehen työrumba onneksi helpottanee lähiviikkoina. Sitten on jäljellä vielä kodin remppakaaos.

- Harjoitussupistukset jatkuvat edelleen. Pelkään kovasti että vauva syntyisi liian aikaisin koska vatsaa kiristelee jatkuvasti ja usein on myös menkkamaista jomotusta alavatsalla. Olen varmaan vaan neuroottinen. Toivottavasti. Toki marraskuun loppupuolella olisi jo ihan ok syntyä. Vaikka pari viikkoa etuajassa. Neuvolatäti tuntui vähän paheksuvan tätä ajatusta..

- Kaikki hankinnat on tehty. Paria lisäjuttua tuplavaunuihin odotan vielä saapuvaksi. Sairaalakassikin on alustavasti pakattu.

- Esikoisen nukkumisjutuissa on taas otettu takapakkia ja äiti on tosi tärkeä. Vähän jännittää miten käy kun synnytys koittaa ja pitäisi mahdollisesti ainakin hetken pärjätä mummun kanssa.


Saas nähdä jaksanko kirjoitella blogiin mitään ennen synnytystä. Sen jälkeen blogin tarina kuitenkin päättyy. Tekstit jätän edelleen tänne bittiavaruuteen jos joku vaikka jostain postauksesta saisi jonkun hyödyllisen tiedon irti vielä tulevaisuudessa.


rv 33+6

maanantai 17. lokakuuta 2016

Kantovälinepähkäilyjä

Olen nyt selaillut netistä erilaisia kantamiseen liittyviä välineitä. Esikoiselle ostin aikanaan Tricot-Slen liinan mutta sen sitominen tuntui jotenkin hankalalta ja pojan vähän kasvettua tuntui ettei hän viihtynyt siinä ollenkaan (ja vika oli kyllä varmaan ihan käyttäjässä eikä kannettavassa osapuolessa...). Ja meidän koliikkivauvaahan sitten kannettiin vaan sylissä. Mitään muuta ei sitten juurikaan saanut tehtyä.. Eikä siinä väsymyksessä ja sumussa jäänyt motivaatiota liinajuttuihin enempää perehtyä.

Nyt kun esikoinen on parivuotias, on kantovälinepähkäily taas ajankohtaista sillä tällä kertaa vauvan synnyttyä ei vaan ole mahdollista kantaa sylissä 24/7. Myös esikoinen tarvitsee huomiota ja apua arjen askareissa ja pakkohan sitä on ruokaa laittaa ja muutakin saada tehtyä. Ja imettäminen liinassa olisi tosi kätevää koska veikkaan että pitkät imetysmaratonit sohvalla istuen eivät välttämättä ole esikoisen mieleen..

Koska liinan sitominen tuntui hankalalta, vertailin kanto"pusseja" sekä harkitsin rengasliinaa. Nämä tuntuivat alkuun vähän helpommilta vaihtoehdoilta. Kantopussit eivät kyllä saaneet kovin hyviä arvioita netin keskustelupalstoilla.. Myös yhteydenotto paikalliseen kantoliinayhdistykseen saattaisi olla paikallaan jotta sitä perinteisen liinan sitomistakin pääsisi opastettuna harjoittelemaan.

Mutta koska tähän hätään kaipaisin jotain ns. helppoa ratkaisua, haluaisinkin kuulla millaisia kokemuksia muilla on ollut kantopusseista tai rengasliinoista? Nyt saa esittää risuja ja ruusuja! Onko kumpikaan noista järkevä hankinta?

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

rv 30+0

Tässäpä vähän sekalaisia kuulumisia tasaviikkojen kunniaksi. Eilen tuli taas jonkinlainen rajapyykki ohitettua. Viikot alkavat vihdoin kolmosella ja tuntuu että ehkä tämä raskaus vihdoin lähenee loppuaan. Olo on edelleen aika kurja.. Suolistokivut ovat hiukan helpanneet kun lopetin salilla käymisen, mutta nivelvaivat ovat pahentuneet entisestään. Pojan kanssa pyöräiltiin parina päivänä muutama lyhyt matka ja sen jälkeen kärsin viikon nivelten kipukohtauksista, joissa päälle pukkasi kauhea tuskanhiki ja lonkat, polvet ja nilkat sattuivat niin että jalat lähtivät alta. Fysioterapeutti sanoi että kävely ja pyöräily pitäisi nyt jättää sikseen ja kuunnella kroppaa.

Selitäppä sitten kaksivuotiaalle miksei nyt voida lähteä puistoon tai mihinkään muualle. Miehellä nimittäin on meidän perheen ainoa auto käytössä ja mies on nyt viimeiset 3 viikkoa painanut hommia 14 tuntia päivässä ilman yhtään vapaapäivää. Ja varmaan vielä seuraavat 3-4 viikkoa jatkuu sama meno.. Sitten toivottavasti helppaa. Molemmat aikuiset alkavat kyllä olla aika väsyneitä. Ja poikakin on selvästi tylsistynyt kun joutuu olemaan niin paljon äidin kanssa kotona. Ajatus siitä että vauva saattaisi syntyä jo ensi kuun loppupuolella kyllä piristää vähän.

Pojalla on nyt meneillään aikamoinen äiti äiti -vaihe. Äidin pitäisi tehdä kaikki (pestä hampaat, pukea yökkärit, laittaa vaippa jne) ja äidin kanssa pitäisi päästä kaikkialle. Iskä ei enää kelpaa niin kuin ennen ja jos iskä yrittää vaikka nukuttaa niin tulee kauhea itku ja huuto. Mummin tai mummun kanssakaan ei haluaisi jäädä yksin vaan "äiti tulee mukaan". Toivottavasti tämä vaihe hiukan helpottaisi ennen synnytystä. Ero äidistä ja huomion jakaminen pikkusisaruksen kanssa saattaa kyllä tehdä aika tiukkaa..

Olen nyt kiinnostunut lukemaan kiintymysvanhemmuudesta ja erityisherkkyydestä. Liityin Facebookissa kiintymysvanhemmuus ryhmään ja sieltä olen lueskellut paljon ihmisten kysymyksiä ja kommentteja aiheeseen liittyen. En ehkä ihan sataprosenttisesti koe tätä omaksi kasvatusfilosofiakseni (tai että minulla ylipäätään olisi mitään tiettyä kasvatustapaa) mutta täältä on kyllä saanut hyviä vinkkejä ja uusia ajatuksia arjen juttuihin. Erityisherkkyys on toinen mielenkiintoinen aihe mihin en vielä ole kovin paljoa ehtinyt perehtymään. Tunnistan kyllä osan näistä ominaisuuksista itsestäni ja pojastakin. Mainittakoon kuitenkin tähän vielä että olen turhia diagnooseja vastaan enkä ajattele tätä mitenkään sairautena tai vaivana vaan nimenomaan ominaisuutena. Jotkut ihmiset vain reagoivat herkemmin joihinkin asioihin. Tuntuu että nykyaikana suurinpiirtein joka toisella lapsella on diagnoosi adhd:sta tai jostain muusta.. Näistä olisi ehkä mielenkiintoista kirjoitella lisää jos ja kun olen ehtinyt näihin perehtyä enemmän. Hyviä kirjasuosituksia otetaan vastaan :)

torstai 15. syyskuuta 2016

Raskausfiiliksiä

Raskauteen liittyviä juttuja ei ole tullut vähään aikaan kirjoitettua, joten tässä pientä päivitystä siihen. Pari kuukautta sitten aloitettu kilpirauhaslääkitys auttoi tosi paljon oloon ja se alkaa olla kontrollien perusteella nyt hallinnassa. Painonnousu pysähtyi melkein kuin seinään ja ylimääräistä nestettä tuntui poistuvan kropasta, olo ei ollut enää lainkaan niin pöhöttynyt ja vatsakin pieneni alkuun. Myös väsymys helpotti aika paljon ja tukkaa ei enää lähde tupoittain. Ennen olen ollut ihminen jolla on aina kylmä ja nykyään tuntuu että on koko ajan lämmin.



Yhden ongelman ratkettua alkoivat kuitenkin ihan toiset.. Samoihin aikoihin alkoi nimittäin ripuli. Voin kertoa ettei ole ihan kovin helppoa yhdistää jatkuvaa vessassa ravaamista ja vilkkaan kohta parivuotiaan kanssa arjen pyöritystä! Ensin yhdistin vatsavaivat rautalääkitykseen, mutta oireet eivät kuitenkaan helpottaneet vaikka lopetin rautapillerit. Tästä alkoikin sitten parin kuukauden ihmettely ja asian pyöritys.. Kävin lääkärillä joka totesi homman vain olevan ärtyvän suolen oireyhtymää ja että asialle ei nyt vaan voi mitään. Ei paljoa naurattanut kun mikään ei tunnu auttavan.. Kerran viikossa on ollut pahempi päivä jolloin istuin vessassa itkemässä ja luulen kuolevani siihen kipuun. Tämän jälkeen yleensä pari kolme päivää "pelkkää" ripulia muttei niin kovia kipuja. Muutamaan otteeseen olen joutunut soittamaan oman isoäitini paikalle, koska en pystynyt lähtemään vessasta eikä poikaa voi kovin pitkäksi aikaa jättää yksin. Meillä vielä vessa sijaitsee eri kerroksessa kuin muuten asuintilat..

Ruokavalion olen vetänyt jo niin tiukaksi että siitä ei voi mitään enää karsia ja homma ei kyllä voi olla siitä kiinni. Pari päivää sitten sain ahaa-elämyksen käytyäni kuntosalilla jonka jälkeen menin hierojalle ja ikäväkseni jouduin poistumaan kesken kaiken vessaan. Silloin tajusin että ripuli on ainakin viimeiset kolme kertaa alkanut samana päivänä kun olen käynyt salilla (en muista kauemmas), helpottanut muutaman päivän sisään ja alkanut uudestaan salipäivänä. Voiko kuntosalikäynti oikeasti aiheuttaa tällaista? Ehkä endometrioosikiinnikkeet suolistossa jotenkin kiristyvät ja ärtyvät? Vai mitä ihmettä? Samaan syssyyn tajusin, että suolisto oli paremmassa kunnossa kun yhtenä viikkona en päässyt salille. Tämän viikon aikana vatsa ei ollut ripulilla kertaakaan. Luulin tämän johtuneen aloittamastani kuituvalmisteesta, mutta ripuli palasi taas maanantaina kun kävin salilla. Lisäksi aloitin salilla käynnin samoihin aikoihin kun rautalääkkeen, joten kummasta vaiva siis alkoi? Vai molemmista yhdessä? Nyt pidän suosiolla taukoa ja katson mihin tilanne kehittyy. Yritä tässä sitten pitää kropasta ja kunnosta huolta, sanon vaan...

Samaan aikaan suolistovaivojen kanssa alkoivat nivelvaivat. Nämäkin ovat selkeästi yhteydessä salilla käyntiin ja ripuliin.. Viimeksi alaselkää ja polvia alkoi särkeä ihan hulluna ennen ripulikohtausta ja mietin jo että pitääkö lähteä päivystykseen kun särki niin kovasti ja jalat tuntuivat lähtevän alta.. Saas nähdä helpottavatko kun jätän salikäynnit pois hetkeksi. Myös harjoitussupistukset ovat saapuneet kuvioihin. Ekassa raskaudessa minulla ei moisia ollut laisinkaan joten hiukan ensin ihmettelin että mitä tämä nyt on kun vatsaa kiristää ja välillä se on kuin kivi. Näitä ilmaantuu myös suolistovaivojen yhteydessä. Lisäksi pitempiä matkoja kävellessä supistuksia tulee ihan jatkuvasti. Plääh.


Pahoinvointi on hiukan helpottanut muttei vieläkään loppunut. Suussa on edelleen jatkuvasti tosi paha maku mutten suolisto-ongelmien takia uskalla käyttää purkkaa tai pastilleja. Ihan kuin jotain olisi käpertynyt kuolemaan suuhun, yök.

Voin rehellisesti sanoa etten ole juurikaan nauttinut tästä raskaudesta. Lähinnä lasken päiviä joulukuuhun. Hyvällä tuurilla vauva päättää saapua jo marraskuun puolella. Ehkä sitten helpottaa.


rv 27+5

tiistai 6. syyskuuta 2016

Jäähyväiset pinnasängylle

Uuden vauvan tuloon ollaan valmistautumassa pikku hiljaa ja hyvissä ajoin. Osana tätä muutosta päätimme siirtää esikoisen hyvissä ajoin "isojen poikien sänkyyn" jotta totuttelulle jäisi riittävästi aikaa. Pinnasänky kun menee sitten pikkuveljen käyttöön. Mitään järkeä en nähnyt siinä että oltaisiin toinenkin pinnasänky hankittu kun esikoinen on vauvan syntyessä jo vähän yli kahden. Mikäli tilanne ei tällainen olisi, olisi poika saanut omasta puolestani vielä pinnasängyssä nukkua niin kauan kuin siellä olisi viihtynyt. Meillä ei nimittäin yritetty sieltä kiipeillä pois tai muutenkaan protestoitu mitenkään. No, uudessa sängyssä on kuitenkin nyt sitten kuukauden päivät pötkötelty.

Edellisestä nukkumisjuttujen kirjoittelusta on jo aikaa, joten ensin muutama sana meidän rutiineista. Pojan nukuttaminen delegoitui alkuraskauden aikana miehen vastuulle, koska kärsin itse niin kovasta pahoinvoinnista etten kyennyt sängyn vierellä istuskelemaan. Tätä ennen rutiini oli siis sellainen että tuntia ennen nukkumaanmenoa laitettiin verhot kiinni ja alkoi "ilta", syötiin iltapala ja sen jälkeen vaihdettiin yöpuku ja vaippa, lueskeltiin sohvalla kirjoja ja käytiin pesemässä hampaat. Tietty iltasatu  (Nyt nukkumaan pikkutiikeri) luettiin sängyssä, valot pois, hetki juttelua ja hyvänyön toivotukset jonka jälkeen odoteltiin unen tuloa. Mies sitten totesi että tällainen vieressä istuskelu on ihan turhaa hommaa ja yllättäen iskän lähteminen huoneesta ei sitten haitannutkaan. Yht äkkiä meidän nukuttamisesta sekä öistä oli tullut tosi helppoja!

No, takaisin siihen uuteen sänkyyn. Poika oli siis sängyn saapuessa reilut 1v9kk. Ja kuten olen tainnut jo muutamaan otteeseen mainita, on hän hyvinkin vilkas tapaus. Pinniksessä nukahtaminen tapahtui vähtäämällä itsensä uneen ja poika nukkui tosi usein pinniksessä poikittain ja laitaa vasten. Huolena oli siis a) putoaako poika yöllä lattialle ja b) mitä tapahtuu kun rauhaton lapsi tajuaa että sängystä pääsee kivasti itse pois? Sänky oli siis paikallisesta Jyskistä ostettu perusmalli, jossa sängyn jalkopäässä on molemmilla sivuilla avoimet kolot ja päätypuolessa sitten matalat reunat.

Kokoamisvaiheessa poika oli tosi intona ja hoki koko ajan sänkyyn sänkyyn. Kun sitten koitti ilta ja oli aika mennä sinne sänkyyn alettiin hokea pois pois.. Ja niin, kivastihan sieltä sitten pääsikin itse pois. Tässä kohtaa totesin että olin itse lähtenyt täysin valmistautumatta koko projektiin mukaan! Ensin yritin palauttaa pojan aina takaisin sänkyyn kun hän sieltä tuli pois. Tämä ei toiminut meillä sitten alkuunkaan. Poika vain villiintyi entistä enemmän ja hommasta tuli kiva leikki. Poika juoksi ihan tarkoituksella pois sängystä nauraen ja odotti että äiti tulee ottamaan kiinni, puuh. Seuraavaksi siirryin taktiikkaan, jossa koitin estää poikaa poistumasta sängystä. Eipä toiminut sekään vaan leikiksi meni sekin... Poika yritti nauraen pois ja itse yritin blokata poistumisyrityksiä. Viimeisenä keinona päätin olla huomioimatta pojan riehumista laisinkaan. Istuin jakkaralla vieressä, pistin silmät kiinni ja sanoin että äiti huilaa nyt. Jonkun aikaa poika tuli pois sängystä, juoksenteli huoneessaan ja kiipeili takaisin aina välillä vilkuillen suuntaani. Kun äidiltä ei minkäänlaisia reaktioita herunut hän vihdoin rauhottui sänkyyn ja nukahti. Huh huh.

Ensimmäisenä yönä kun poika tuli pois sängystä (meidän makkarit ovat vierekkäin ja välissä ei ole ovea) otin hänet viereeni. Virhe. Tiesin sen jo siinä kohtaa kun niin tein. Mutta olin väsynyt. Ja poika oli salakavalasti tottunut edellisen flunssan jälkeen pääsemään yöllä viereeni. Joopa joo. Seuraava ilta sujui jo paremmin kun noudatin alusta lähtien huomaamattomuus-strategiaani. Yölläkin skarppasin ja vein pojan takaisin sänkyynsä ja peittelin. Tässä kohtaa oli pakko jäädä vielä viereen hetkeksi silittelemään koska muuten poika tuli saman tien uudestaan perässä. Muutamien nukutusten ja öiden jälkeen tilanne rauhoittui niin, että nukahtamiseen meni noin 20 minuuttia (niin että äiti on vieressä) ja yöllä pojan pystyi vain viemään takaisin sänkyyn niin että hän jäi sinne ilman silittelyitä.

Meni viikko ennen ensimmäistä sängystä putoamista. Tässä kohtaa ajattelin jo, että kyllähän se poika näyttää siellä pysyvän ja olin ottanut patjan pois lattialta. No, huutoa ja verinen huulihan siitä sitten seurasi kun toinen sieltä naamalleen putosi :( Tämän jälkeen poika putosi vielä toisen kerran muutamaa päivää myöhemmin. Nyt sängyssä on pysytty, mutta patja on edelleen varoiksi lattialla.

Nyt useimmat yöt ovat menneet niin että poika herää kerran tai pari mutta hän ei poistu sängystä. Joskus mutisen omasta sängystäni että "nyt on vielä yö, nukutaan". Tässä kohtaa muutos siis onnistui suhteellisen helposti, mutta ne päikkärit. Se onkin sitten ihan toinen tarina. Päivällä siellä sängyssä ei sitten yhtään nimittäin huvittanutkaan pötkötellä. Yön pimeydessä ei ehkä innosta lähteä kovin kauas omasta sängystä, mutta päivänpaisteessa lelut ja kaikki muu tekeminen kutsuikin kivasti. Päikkärit olivat ihan jatkuvasti samanlaista leikkimistä ja pelleilyä mitä illat olivat alkuun. Useimmiten kävi niin että poika ei nukkunut päikkäreitä lainkaan, vaan ehkä vain joka kolmas päivä. Ja kyllä, tiedän että monet alkavat tässä kohtaa jättää niitä päikkäreitä pois mutta meillä ei selkeästi ollut tästä kyse. Poika oli niin väsynyt että lähes nukahti ruokapöytään ja ilta meni kiukutellen ja itkien pienintäkin asiaa. Ja meillä on oikeasti aika aurinkoinen lapsi. Ehkäpä tästä johtuen ne illat alkoivat helpottaa kun poika oli niin väsy.. Asiaa ei yhtään helpottanut oma väsymykseni kun olisin itsekin halunnut ottaa päikkärit ja olin väsynyt ja hunontuulinen myös. Yritin siirtää päikkäreiden aikaa myöhemmäksi, jospa sitten väsyttäisi, mutta ei. Yritin myös lyhentää niiden kestoa, mutta sekään ei vaikuttanut nukahtamiseen. Kahden viikon taistelun jälkeen tein päätöksen, että nyt meillä nukutaan päikkärit rattaissa. Hommaan menee n.10min, kävelen kadun päähän ja takaisin ja poika saa jäädä ulos nukkumaan. Poika saa lepoa, äiti omaa aikaa ja kaikilla on hyvä mieli. Ehkä jossain kohtaa sisäpäikkäreitä vielä kokeillaan kun vauvan synnyttyä rattaiden kanssa pelaaminen saattaa vähän vaikeutua..

Reilu viikko sitten olin tosi väsynyt ja pyysin mieheltä, että eikö hän voisi välillä nukuttaa. Nukutushommat kun olivat siis siirtyneet taas omille harteilleni uuden sängyn myötä. No, eihän mies oikein voinut kieltäytyä :D Ja yllättäen taas kävi niin, että iskän lähteminen huoneesta ei haitannut mitään! Sinne poika taas jäi kiltisti yksikseen odottamaan unen tuloa. Ihan käsittämätöntä! Äidin kanssa kun hommaan kuuluu se, että sängystä tullaan pois 4-10 kertaa ja ennen ei saa poistua kun herra on nukahtanut. Tämän jälkeen yritin itsekin samaa niin että menin siis meidän makuuhuoneeseen sängylle makoilemaan ja sanoin että äiti menee nyt nukkumaan. Ihan yhtä hienosti ei homma omalla kohdallani toimi, vaan poika tulee perässä ja muutamia kertoja tulee siihen sängyn reunalle norkoilemaan ennen kuin nukahtaa omaan sänkyynsä. Mutta ehkäpä pikku hiljaa?

Loppuen lopuksi kuitenkin aika helposti on onnistunut tämä siirtymä. Yötutistakin luovuttiin viime viikolla. Nyt haastetta on tuonut syksyn eka flunssa jonka myötä poika tottui taas nukkumaan äidin kainalossa eikä haluaisi omaan sänkyyn. Muutama ilta menee taas varmaan tottua vanhoihin rutiineihin.